Ruukkuatsalea eli atsalea
Ruukkuatsalea on näyttävä ja runsaskukkainen ruukkukukka ja huonekasvi. Sen kukat ovat suuria, ja ne saattavat otollisella paikalla peittää kasvin lehdistön kokonaan. Perinteisesti atsaleaa käytetään joulun ja äitienpäivän aikaan. Luonnossa atsaleat kasvavat sateisilla vuoristoalueilla. Kukkien värikirjo on laaja.
Ruukkuatsalean hoito
Ruukkuatsaleat viihtyvät runsasvaloisilla tai puolivarjoisilla kasvupaikoilla. Kesäkaudella atsaleat viihtyvät myös ulkona. Liian hämärillä kasvupaikoilla nuput eivät jaksa aueta ja putoavat pois. Kasvupaikan on hyvä olla hieman normaalia huoneenlämpöä viileämpi, tällöin atsaleojen kestävyys on parhaimmillaan. Lämpötilan ei tulisi kuitenkaan laskea alle 5 asteen.
Ruukkuatsaleat ovat happaman maan kasveja. Jos kasvia kasvatetaan monivuotisena huonekasvina, sopivan mullan saa sekoittamalla esimerkiksi Kekkilä Kukkamullan joukkoon kalkitsematonta Kekkilä Luonnonturvetta.
Ruukkuatsaleojen kastelu saa olla melko runsasta ja säännöllistä. Mullan annetaan kuivahtaa vain kevyesti kastelujen välillä. Viileämmässä tilassa kastelutarve vähenee. Kukkimisvaiheessa ruukkuatsaleoja ei tarvitse lannoittaa. Huonekasvina ravinteita annetaan vasta 1-2 kk kukkimisen päätyttyä.
- 13 cm ruukussa
- Tuotantomaa Hollanti
- Kukinnan väri vaihtelee
- Sesonkituote