Syystähti on joulutähti (Euphorbia pulcherrima), jota myydään jo syyskaudella. Kasvin värikkäät osat ovat suojuslehtiä. Ne ympäröivät latvan keskellä olevia pieniä, kellertäviä kukkia. Kasvista käytetään myös nimeä tähtilatva.
Joulutähti on kotoisin Meksikosta ja kuuluu tyräkkikasveihin. Hyvässä hoidossa suojuslehdet säilyttävät värinsä viikkoja, usein pitkälle talveen. Kasvi on arka kylmälle ja vedolle, joten kuljeta se kotiin hyvin suojattuna ja sijoita paikkaan, jossa lämpötila pysyy tasaisena.
Hoito-ohjeet
☀️ Valoisa paikka, esimerkiksi ikkunan läheisyys. Sopiva lämpötila on 18 ja 22 asteen välillä. Vältä vetoisia paikkoja, kylmää ikkunalasia ja lämpöpatterin välitöntä läheisyyttä.
💧 Kastele, kun mullan pinta tuntuu kuivalta, ja kaada aluslautaselle tai suojaruukkuun jäänyt vesi pois. Liikakastelu on yleisin syy lehtien putoamiseen, mutta myös kuivaksi päässyt kasvi pudottaa lehtiään.
🌱 Ruukkua ei tarvitse vaihtaa kukinnan aikana. Kukinnan aikana voit antaa mietoa viherkasvilannoitetta kahden tai kolmen viikon välein.
Joulutähden saa kukkimaan uudelleen, mutta se vaatii kärsivällisyyttä. Keväällä ja kesällä kasvia hoidetaan tavallisena viherkasvina, ja tarvittaessa sen voi istuttaa uuteen multaan, esimerkiksi Kekkilä Viherkasvimultaan. Syyskuun lopulta alkaen kasvi tarvitsee noin kahdeksan viikon ajan joka yö 14 tuntia täydellistä pimeää, jotta suojuslehdet alkavat värittyä.
Huomioi: Joulutähden maitiaisneste voi ärsyttää ihoa ja limakalvoja. Pidä kasvi pienten lasten ja lemmikkien ulottumattomissa.
Kausikasvi, saatavilla syys- ja joulukaudella.













