Syysvuokko Anemone hupehensis ’September Charm’ kukkii loppukesästä syksyyn vaaleanpunaisin, vuokkomaisin kukin. Kukat ovat suurehkoja ja kohoavat siroilla varsilla suurten, kolmisormisten ja himmeänvihreiden lehtien ylle.
Monivartinen kasvusto tuuhenee vuosi vuodelta ja kasvattaa vahvan, syvälle tunkeutuvan maavarren. Syysvuokko vaatii istutuksen jälkeen hieman malttia, sillä kunnolliseen kasvuun lähteminen voi viedä useamman vuoden. Sen jälkeen kasvi palkitsee vuodesta toiseen.
Hoito-ohjeet
☀️ Suojaisa ja puolivarjoinen kasvupaikka. Kuivuudessa ja paahteessa kukinta-aika jää lyhyeksi.
💧 Tasainen kosteus on tärkeää, mutta kasvi ei siedä talvimärkyyttä.
🌱 Kuohkea, kalkittu ja runsasravinteinen maa, mielellään savipitoinen hiekkamulta. Istutusväli 20-35 cm.
Kasvukorkeus on lajikkeesta riippuen 30-80 cm. Syysvuokko on hieman vaatelias kosteuden suhteen, joten oikeaan kasvualustaan kannattaa panostaa jo istutusvaiheessa.
- 0,81 L ruukussa
- Alkuperämaa Alankomaat
Kuvan yksilö kuvaa kasvia otollisissa olosuhteissa. Kasvin ulkonäkö ja koko vaihtelee kasvukauden mukaan. Perennoja saatavilla keväästä alkusyksyyn.




