Helsingin ainoat omat tulppaanit tulevat Pukinmäestä!

Kevättalvella moni meistä kaipaa kotiin väriä ja valoa, ja mikäpä toisi kevään tunteen paremmin kuin tuoreet tulppaanit. Tiesitkö muuten, että olemme ihan oikeasti ainoa puutarha täällä Helsingissä, joka kasvattaa tulppaaninsa itse paikanpäällä? Kun haet meiltä kimpun, et saa mitä tahansa varastojen läpi kiertänyttä kukkaa, vaan ihka aitoa ja taatusti tuoretta lähituotantoa.

Kaikki alkaa syksyllä Hollannista

Tulppaanikausi pyörähtää meillä käyntiin aina syyskuussa, kun rekkallinen uusia tulppaaninsipuleita kurvaa pihaamme. Emme hanki sipuleitamme miltä tahansa tukkurilta, vaan teemme tiivistä yhteistyötä hollantilaisen Sam van Schootenin kanssa. He ovat perinteisellä kukkasipulialueella Voorhoutissa toimiva perheyritys, jolla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus alalta.

Van Schootenien periaatteena on toimittaa sipulit suoraan pellolta asiakkaalle, ja sen laadun kyllä huomaa täällä meillä. Kun sipulit ovat huippuluokkaa, niistä kasvaa myös vahvoja kukkia. Meillä on joka vuosi kasvamassa reilut 50 erilaista lajiketta, löytyy niitä tuttuja perinteisiä, mutta myös upeita ripsureunaisia ja näyttäviä papukaijatulppaaneja.

Tarkkaa käsityötä sipulista maljakkoon

Itse kasvatus on meillä aika pitkälti käsityötä. Syksyn mittaan istutamme sipulit Metsäpirtin ravinteikkaaseen multaan. Jouluksi ehtivät tulppaanit laitetaan multaan heti ensimmäisinä, kevään ja pääsiäisen kukat vähän myöhemmin lokakuussa. Sen jälkeen laatikot siirretään sipulikellariimme kylmäkäsittelyyn, jotta ne saavat rauhassa kerätä voimaa.

Kun aika on oikea, nostamme laatikot kasvihuoneen 20 asteen lämpöön. Sitten kastelemme niitä lannoitevedellä muutaman viikon ajan, kunnes kukat ovat valmiita poimittavaksi. Leikkaamme tulppaanit laatikosta käsin, niputamme ne ja viemme saman tien kylmiöön odottamaan asiakkaita.

Pienet erät aiheuttavat vipinää verkkokaupassa

Koska olemme pieni paikallinen tuottaja, teemme asioita vähän eri tavalla kuin teolliset suurtuottajat. Meidän erämme ovat pieniä. Joskus aamun leikkuusta saattaa tulla vain seitsemän punttia jotain tiettyä erikoislajiketta, ja koska lähikukilla on nyt kova kysyntä, ne viedään usein käsistä jo ennen puoltapäivää.

Tämä on tietysti upeaa, mutta se aiheuttaa toisinaan vähän harmaita hiuksia verkkokauppamme puolella. Vaikka päivitämme varastosaldoja jatkuvasti, tilanteet elävät ihan minuuteissa. Saattaa käydä niin, että kun klikkaat tilauksen sisään, viimeinen kyseisen lajikkeen puntti onkin jo pakkauspöydällä matkalla toiselle asiakkaalle. Ja seuraavan kyseisen erän valmistumiseen meneekin sitten useampi päivä.

Jos näin käy, pakkaamme tilaukseen yleensä jonkin korvaavan, yhtä kauniin lajikkeen. Mutta jos et missään nimessä halua korvaavaa tuotetta, kirjoita siitä ihmeessä tilauksen lisätietoihin! Helpoin tapa varmistaa, että saat juuri sen tietyn erikoisuuden, on tietenkin tulla käymään suoraan myymälässämme Pukinmäessä.

Puutarhurin vinkit: näin saat tulppaanit kestämään

Meidän tulppaanimme kestävät pitkään yksinkertaisesti siksi, että ne ovat niin tuoreita. Pakkaamme ne matkaan ilman vettä, jolloin ne kestävät mainiosti parin vuorokauden kuljetuksen.

Kun saat kukat kotiin, toimi näin:

  1. Leikkaa kunnon imupinta: Tämä on oikeasti se tärkein vaihe. Ota terävä veitsi (ei saksia, ne vain lyttäävät varren!) ja leikkaa varsista pari senttiä pois viistosti.
  2. Kääri ja juota: Kääri tulppaanit takaisin paperiinsa ja laita ne viileään veteen maljakkoon. Kääre tukee varsia, jotta ne imevät itsensä napakoiksi ja suoriksi. Anna niiden juoda rauhassa ainakin pari tuntia mitä isompi kukka, sen pidempi aika. Vasta sitten kannattaa ottaa kääre pois ja asetella kukat lopullisesti.
  3. Anna viileää: Tulppaani tykkää viileästä. Jos haluat maksimoida kukkien iän, nosta maljakko yöksi tai työpäivän ajaksi viileään paikkaan (esim. viileään eteiseen tai lasitetulle parvekkeelle), kunhan lämpötila pysyy plussan puolella.

Tervetuloa ostoksille Pukinmäkeen tai verkkokauppaan!