Tarhasyysvuokko Anemone ×hybrida ’Whirlwind’ erottuu muista valkoisista syysvuokoista puolikerrotulla kukallaan. Terälehtiä on useampi kerros ja ne kiertyvät kevyesti, mistä lajike on saanut nimensä. Kukinta alkaa loppukesästä ja jatkuu pitkälle syksyyn.
Lehdet ovat suuria, kolmisormisia ja himmeänvihreitä. Monivartinen kasvusto tuuhenee vuosi vuodelta ja muodostaa aikanaan komean, itsestään pystyssä pysyvän ryhmän. Kukat vetävät voimakkaasti puoleensa perhosia ja mehiläisiä aikaan jolloin muuta tarjontaa on vähän.
Hoito-ohjeet
☀️ Suojaisa ja puolivarjoinen paikka.
💧 Tasainen kosteus. Kuivuudessa ja paahteessa kukinta-aika jää lyhyeksi, eikä kasvi siedä talvimärkyyttä.
🌱 Kuohkea, kalkittu ja runsasravinteinen maa, mielellään savipitoinen hiekkamulta. Istutusväli 20-35 cm.
Kasvukorkeus on lajikkeesta riippuen 30-80 cm. Syysvuokko kasvattaa syvälle tunkeutuvan maavarren eikä pidä siirtämisestä, joten valitse istutuspaikka kerralla huolella.
- 9-11 cm ruukussa
- Alkuperämaa Suomi
Kuvan yksilö kuvaa kasvia otollisissa olosuhteissa. Kasvin ulkonäkö ja koko vaihtelee kasvukauden mukaan. Perennoja saatavilla keväästä alkusyksyyn.





