Kevättalvella moni meistä kaipaa kotiin väriä ja valoa, ja mikäpä toisi kevään tunteen paremmin kuin tuoreet tulppaanit. Tiesitkö muuten, että olemme ihan oikeasti ainoa puutarha täällä Helsingissä, joka kasvattaa tulppaaninsa itse paikanpäällä? Kun haet meiltä kimpun, et saa mitä tahansa varastojen läpi kiertänyttä kukkaa, vaan ihka aitoa ja taatusti tuoretta lähituotantoa. Kaikki alkaa syksyllä Hollannista…
Milloin sipulit istutetaan maahan? Sipulikukkien parasta istutusaikaa on syys-lokakuu, kun maa on jo kerennyt viilenemään. Pohjoisemmassa istutus on parempi tehdä jo syyskuun aikana. Mitä pienempi sipuli, sitä aikaisempi istutus. Isoista sipulikukista narsissit on hyvä istuttaa samaan aikaan pienten sipulien kanssa. Tulppaaneja taas voi istuttaa roudan tuloon saakka! Sipuleita ei kannata ostaa varastoon; jos et pysty…
Pensashanhikit (Dasiphora) ovat tiheäkasvuisia ja matalahkoja koristepensaita, jotka ihastuttavat kukinnoillaan syksyisin, aina pakkasten tuloon saakka. Pensashanhikit eivät vaadi leikkausta, joskin vanhoja oksia voidaan poistaa varhain keväällä. Pensaat viihtyvät aurinkoisilla kasvupaikoilla. Maa saa olla kuivahko tai tuore, keskiravinteinen ja hyvin vettä läpäisevä. Liian kuivalla kasvupaikalla ne kuitenkin kärsivät. Angervot (Spiraea) ovat helppohoitoisia ja suosittuja koristepensaita, jotka…



